Hevosniemen ratsastustalli - Emmi

        Ystävät ovat parhain aarre

- heippa! Nähään si pian! Emmi huusi ovelta ja halasi vielä kerran kavereitaan.
- oot rakas! Pärjäile! Aada huusi astuen autoon. Tytöt heiluttivat vielä auton ikkunasta ennen kuin auto poistui pihasta.
- sinne meni kaverit ja kaikki ilo. Emmi huokaisi.
- älä nyt ole tuollainen synkkis. Daniel laski lohduttavasti kätensä Emmin olkapäälle. - Kyllä me jotain keksimme.
Emmi asteli olohuoneeseen jossa Samu ja hänen kaverinsa pelasivat korttia olkkarin pöydällä.
- täys käsi! Samu huusi.
- taasko?
- se huijaa ihan varmasti!
- Huijaaminen ei ole minua varten. Samu naurahti. Olen rehellinen Suomen kansalainen.
Emmi istui olohuoneen sohvalle.
Varsin rehellinen. Emmi ajatteli itsekseen.
- tuu mukaan pelaan. Henri sanoi.
- en mä kiitti, pelit ei oo mua varten.
Emmi sanoi. Samu tiädätkö sä semmosta ruskeahiuksista, sun pituista poikaa joka taitaa olla saman ikäinen kuin sinä tai ainakin se näytti sun ikäseltä?
- kuinka niin? Joko sä olet miehen bongannut? Samu katsoi siskoaan ilkikurisesti.
- heko, heko. Ei kun Camilla käski kysyä sulta jos sä vaikka tietäisit.
- kaks paria! Samu huusi voiton iloisesti.
- Samu! Mä puhun sulle. Emmi huusi.
- no en tiedä. En mä kahdessa viikossa kerkeä kaikkia ihmisiä opettelemaan ulkoa.
Henri ja Mika naurahtivat.
- tarkoitatko Topias Kaveniusta? Mika kysyi katsoen Emmiä.
- en minä tiedä mikä sen jätkän nimi on mutta tummahiuksinen ja noin sataseisemänkymmentä pitkä poika. Se oli neljän muun pojan kanssa rannalla. Siellä oli joku mustahiuksinen, pari ruskehiuksista ja yksi vaaleaverikkökin.
- se on siis Topias Kaven ja sen porukka. Topias ja se mustahiuksinen poika on parhaita kavereita ala-asteelta asti. Tosin se mustapää on saman ikäinen kun sinä. Sen nimi oli joku..
- Marc koivunen. Henri lisäsi.
Emmi katsoi poikia.
- mistä tiedätte tämän kaiken?
- mistä tiedämme? Marc on koko Rauman tunnetuin poika. En tiedä johtuuko se sen ulkonäöstä vai hyvistä ratsastustaidoista.
- ratsastustaidoista? Emmi järkyttyi.
- Niin, molemmat heistä käyvät Hevosniemen ratsastustallilla ja Topias on siellä töissäkin Lauri Haleniukselle. Henri tiesi.
Lexi asteli ulkoa olohuoneeseen häntä heiluen. Hän nousi sohvalle ja istahti tytön viereen.
- Hei Lexi. Emmi sanoi rapsuttaen isoa sakemannia takaraivosta.
Lexi kasteli tytön naaman märkiin pusuihin.
- no niin tyttö, lopetas jo. Emmi sanoi hymyillen ja työnsi koiran kuonoa hellästi.
- Lexi! Danial huusi ulkoa.
Lexi poistui olohuoneesta juosten pihalle.
- taisi tulla tytölle töitä. Emmi sanoi pettyneenä ja jatkoi poikien pelin katselua
- voidaanko tehä jotain muuta, en jaksais pelata kun häviänkin koko ajan. Mika sanoi laskiessaan kortit pöydälle. - pelit ei oo mua varten.
- hah siinä toinen korttipelien vastustaja. Samu sanoi voitoniloisesti. - Taitaapi voitto olla mun.
- ellei Henrillä oo parempia kortteja. Emmi tokaisi sohvalta. - missä muuten Kirsi on?
- äite lähti kauppaan. Jotain se selitti maalaamisesta.
- taas? Eikai se tahdo taas maalata.
- sun äiteshän on oikein mukava. Henri sanoi.
- jep, oikein ilopilleri. Emmi naurahti hyvän tuulisena. - no mutta mä taidan lähteä uimaan. Adios amigos! Emmi sanoi poistuen olohuoneesta yläkertaan.
Emmi parkkeerasi mustan keewayn skootterin rannan parkkiin. Pihalla oli ainakin kaksikymmentäseitsemän astetta varjossa. - tai ainakin siltä tuntui.
Emmi laski viltin hiekalle ja riisui kengät. Hän katsoi veteen jossa oli lapsia uimassa, toiset hyppivät lähimmäiseltä laiturilta ja toiset leikkivät hiekalla. Kauempana oli Emmin ikäisiä tyttöjä ottamassa auinkoa neon värisissä bikineissä ja muodikkaissa aurinkolaiseissa. Emmi sulki silmänsä ja kuunteli lähellä olevia ääniä.
Kumpa kaverit olisivat täällä. Olisi paljon hauskempaa. Hän ajatteli.
Jossain kiljui lokki ja haukahti koira.
Edes jos saisin Lexin tänne olisi paljon hauskemapaa. Hän jatkoi.
Kumpa kaikki olisi niin kuin ennen. Tosin hän oli ajatellut niin ennenkin mutta vanhaan ei ollut paluuta ja Emmi tiesi sen.
Emmi nousi istumaan ja etsi kuulokkeitansa laukusta.
Mihinköhän mä ne oon hukannut? Ne voi tosin olla boksissakin.
Emmi nousi viltiltä ja lähti kävelemään paljain jaloin ja punasineen bikinein skootterilleen. Hän avasi penkin ja etsi kuulokkeita. - Täällähän ne on. Emmi sanoi tarttuessaan kuulokkeisiin.
Hän sulki boksin ja pudotti siinä samassa avaimensa maahan.
- hitto. Emmi sanoi kyykistyessään maahan.
Hän nousi ja huomasi viiden tutun pojan kävelevän soratietä.
- onko noi..? Marc ja Topias? Hän kauhisteli.
Pojat juttelivat ja nauroivat kävellessä soratiellä kohti rantaa.
Emmi lähti paikalta vikkelään takaisin viltille. Hän makasi selällään viltillä ja katseli aurinkolasien läpi taivasti.
Kuinka sininen ja kaunis. Hän ajatteli.
Topias, Marc ja muut pojat kävelivät Emmin ohi kohti laituria. Emmi nosti päänsä ja huomasi Topiaksen.
Kuinka suloinen. Hän ajatteli.
Viereisellä viltillä olevat tytöt katsoivat Emmiä. Emmi käänsi päänsä heitä kohti ja laskeutui takaisin viltille. Hän otti aurinkoa ja nautti musiikista. Näin lämpönen ilma tekee janoiseksi ja illalla luultavasti ukkostaa tai vähintää sataa kaatamalla.
Rannalla oli kioski jota piti seurakunnan nuoret. Sieltä sai jäätelöstä kylmiin juotaviin, eli kaikenlaista.
Olisikohan kioskilla jotain? Jospa minulla sattuisi olemaan pientä rahaa mukana. 
Emmi kaivoi laukkuaan ja löysi kahden euron kolikon. Hän nousi ja asteli kioskille. Siellä oli muutama muukin jonottamassa joten paikalla piti seistä jonkin aikaa. Emmin edessä oli vaalea tukkainen tyttö ja hänen kaksi kaveriaan jotka vilkuilivat Emmiä jatkuvasti.
Kuinka ärsyttäviä. Hän ajatteli hammasta purren.
Jono liikui ja kohta olisi hänen vuoronsa. Vaalea tukkainen tyttö tilasi jäähilejuotavaa ja hänen kaksi kaveriaan vain olivat henkisenä tukena. - tai ainakin veikkaisin.
Itse kävelin mehujääpuikko kädessä tyytyväisenä paikalleni. Ohitin vaalea tukkaisen tytön kioskin kulmalla juomassa juomaansa.
Istuin viltilleni ja söin jäätelöäni. Välillä katselin taakseni, näkisinkö Topiasta mutta he olivat häipyneet jonnekkin. Jäätelön syötyäni vein roskat kioskin kulmalla olevaan roskikseen. Käännyin ja kiljahdin kun joku törmäsi kylmän mukinsa kanssa minuun. Katsoin järkyttyneenä itseäni ja tyttöä joka hymyili ilkeästi minulle. - uskokaa tai älkää mutta se sama blondi seisoi kavereineen edessäni pudottaen muovimukin maahan. Katsoin tätä vihaisesti ja sitten mahaani. Uudet punaiset bikinini olivat märät ja tahmeat.
- ups. Blondi sanoi edessäni hymyillen.
Hänen kaverinsa vain nauroivat minulle.
Mitä vielä? Katsoin ympärilleni ja huomasin ihmisten tuijotukset. Päätin ottaa jalkani alle ja poistuin paikalta pukkareiden taakse.
- Uudet uikkarini olivat tahmeat ja ihan pilalla! Huusin raivoissani.
Nyt en kehtaisi enään mennä takaisin. Istahdin maahan ja katsoin edessäni olevaa ylämäkeä. Sen huipulla kasvoi mäntyjä ja koivuja. Siirsin hiukseni sivulle, nekin olivat tahmeat ja märät.
- tosi kiva!
Kuulin lähestyvää ääntä. Huomasin nurkan takaa ilmestyvän Marcin ja muut pojat. He katsoivat minua ohi mennessään. Painoin pääni käsiini.
Mikään ei ole tämän nolompaa. Ajattelin posket punaisena.
Nousin vikkelään maasta ja juoksin kohti vessaa. Riensin sisälle ja etsin märkää paperia. Aloin Pyyhkiä uikkareirani ja mahaani.
- Että oli kiva teko! Ensimmäisinä viikkoina löydän jonkun ketä vihata, tuollaisia ihmisiä pistää vihaksi. Mutisin itsekseni.
- tarviiksä apua? Takaa kuului ääni.
Käännyin ja huomasin edessänä ponnaritukkaisen hennon tytön.
- ei tässä mitään. Vastasin hymyillen ja jatkoin mahani pesemistä.
Tyttö etsi märkää paperia ja ojensi sen minulle.
- tosi ikävä juttu. Sara on osannut olla aina ikävä. Hän kertoi.
Otin paperin ja jatkoin pesua. Heitin paperit lopulta roskikseen ja katsoin itseäni peilistä tyytyväisenä.
- no edes vähän parempi. Sanoin tyytyväisesti hymyillen. - kiitos avusta. Olen muuten Emmi. Katsoin tyttöä.
- Sanni. Hän vastasi. - sä et taida olla täältä päin.
- no muutin tänne perheeni kanssa pari viikkoa sitten.
- mitä pidät Raumasta? Hän kysyi avatessaan vessan ovea.
- kyllä täällä viihtyy. Astuin ulos ovesta.
- haluuksä tulla tonne mun ja muitten kanssa? Vai ooksä jonkun kanssa?
- Voin mä tulla, kiitos.
Keräsin vilttini ja tavarani maaasta. Astelin ujon oloisena tuntemattomien tyttöjen luo, laskin vilttini ja laukkuni sen päälle.
- tässä on Emmi. Sanni kertoi minun istuessani viltilleni. Hän on hiljattain muuttanut tänne perheensä kanssa. Hän hymyilin. - tässä ovat Erika, Essi, Titta ja Kristiina.
- mutta kavereille olen vain Kipa. Kristiina sanoi.
Hymyilin Kipalle.
- oks tää Rauma minkälainen paikka? Kysyin katsoen kaikkia.
- ihan tavallinen, ainakin minun mielestäni. Erika sanoi. - Tosin täällä on parhaat ystäväni ja Hevosniemen ratsastustalli. Muuta en kaipaakkaan tänne, oi mulla on kauhea ikävä Vallea. Erika sanoi laskiensa katseensa viltille.
- niin kyllä täällä viihtyy ja varsinkin kun on Hevosniemen ratsastustalli.
- käytteks te ratsastamassa? Emmi katsoi kiinnostuneena.
- kyllähän me. Varsinkin kun on oma polle joka on joka aamu odottamassa sinua. Titta kertoi.
- no sä olet onnekas kun omistat hevosen! Sanni sanoi.
- mulle riittää kyllä Valle. Erika katsoi muita hymyillen. - se on niin sulonen!
- no sulle riittää että pääset katsomaan sitä ponia. Sanni jatkoi.
- entäs sinä, harrastatko sä mitään? Kipa kysyi.
- ai minä vai? No kyllähän mä ratsastin aikoinaan mutta.. Tai ei mitään se on pitkä juttu.
- no mutta miksi lopetit? En voisi koskaa kuvitella lopettavani ja unohtavani Hevosniemen. Essi kauhisteli.
Katsoin muualle ja huomasin Marcin kävelevän tänne päin.
- ai hei Marc! Erika sanoi.
- heippa tytöt. Hän sanoi istuessaan meidän viereen.
- mihkäs sä Topiaksen ja muut jätit? Kipa kysyi katsellen poikaa.
- ne jäi tonne noin. Hän osoitti laiturille. Kukas tämä uusi on? Hän loi katseen minuun.
- hän on Emmi. Muutti vasta hiljattain tänne. Titta tiesi.
Katsoin muita ja sitten Marcia.
- hauska tutustua. Hän ojensi kätensä.
Kättelin ja katsoin taas taakseni.
Marc nousi ja siirtyi Essin ja Titan väliin. Hän laski kätensä tyttöjen olkapäille kuin omistaisi molemmat. - Marc on aina tuollainen, oikea naistenmies. Kipa kertoi. - harmivaan että monet rakastuvat häneen. En ikinä voisi kuvittellakaan rakastuvani Marciin. Minä tähtään vähän korkeammalle, miehiin jotka ovat rikkaita tai siniverisiä tai edes jotenkin aatelisia.
Muut nauroivat.
- voi Kipa, kyllä minä sinut vielä saan. Et tiedäkkään kuinka hurmaava olen! - hurmaava!
- voi tuota itserakkauden määrää.
Nauroin. Kaikki tuntuivat mukavilta, mutta mitä sitten jos he pyytäisivät minua tallille? En voisi mennä. Ajattelin kauhuissani ja tuijotin puhelintani.
- Emmi, sun juttus jäi kesken. Sanni huomautti.
- ainiin, mistä me puhuttiinkaan? Kysyin nolona.
- siitä miksi lopetit ratsastuksen, koska sinähän voisit aloittaa uudestaan hevosniemen ratsastuskoululla. Lauri ottaa ilomielin sinne lisää innokkaita ratsastajia ja tallin hevosetkin ovat kilttejä.
- paitsi Pippuri. Erika jatkoi.
- no Pippurilla on rodunsa kaltainen luonne.
- ai miksi lopetin? No sitä on vaikea kertoa.
Kaikki katsoivat minua kiinnostuneena. Tunsin ahdistuvani muistellessa tapaturmaa.
- si si sinä päivänä kun olin lähdössä parhaan ystäväni janikan kanssa ratsastamaan maastoon Englannintäysiverisellä orillani, Danilla. No me teimme vaihdot ja Janika sai ratsastaa Danilla, sillä hän oli taitava ja pystyi kyllä hallitsemaan Danin kaltaisen orin. Itse menin suomenhevosella Nekulla joka oli rauhallinen ruuna. Lähdimme kaikessa rauhassa soratielle kävelemään ja koska olimme menossa pyyjärvelle uittamaan hevosia, jouduimme menemään tietä pitkin jonkin aikaa. No Janikalla näytti olevan vaikeuksia Danin kanssa joka oli herännyt väärällä jalalla, se pomppi ja yritti riistäytyä Janikan otteesta. Olimme yhdessä ylämäen mutkassa kun Dan pelästyi ojasta lentävää lintua ja pomppasi keskelle tietä. Se puri kuolainta eikä suostunut liikkumaan enään. Janika huomasi liian myöhään tukkirekan ja..
Itkin. Pyyhin kyyneleitä ja kokosin itseni. - tukkirekka paiskaitui heitä päin, siinä samassa kuulin hevosen sydäntä särkevän kiljaisun ja Nekku pomppasi paikoiltaan, heittäen minut selästään. Heräsin seuraavan kerran sairaalasta jossa perheeni ja osa ystävästäni oli paikalla ruusut käsissä. Olin saanut aivotärähdyksen mutta en välittänyt. Etsin joukosta Janikaa mutta en löytänyt häntä mistään kunnes lopulta uskalsin kysyä missä hän olisi. Äitini purskahti itkuun ja ysätäväni Camilla, Jennifer ja Iida tulivat kaikki halaamaan minua itkien. En tajunnut asiasta mitään sillä en muistanut mitään. Vasta kun muistini alkoi palata muistin se kolarin. Etsin hädissäni Janikaa ja kysyin äitiltäni missä hän oli. Lopulta äitini sanoi Janikan.. Peitin pääni käsiini ja itkin hiljaa.
Erika tuli luokseni halaamaan minua. Kokosin itseni taas ja jatkoin. - äiti kertoi Janika menehtyneen kolarissa. Siinä samalla hetkellä muistin Danin jolla Janika oli ratsastanut. Kysyin Danin vointia ja kuten äitini sanoi "rakas lapseni, Dan makaa pilven reunalla ja syö kaikkein vihreintä ruohoa taivaassa. Hän on onnellinen Janikan kanssa." en kestänyt kuulla enempää joten kun pääsin kotiin lukittauduin huoneeseeni vuodeksi kunnes äitini päätti että muutamme muualle jättäen kaiken tutun taaksemme, vain koska minä. Minä en osannut jättää sitä kaikkea taakseni ja onnettomuudesta on jo vuosi. Siinä syy miksi en harrasta ratsastusta, sillä pelkään hevosia liian paljon. Katsoin viltille, suljin silmäni ja yritin kerätä itseäni. Kyyneleet vierivät silmäkulmastani poskelle ja siitä viltille. - te olette ensimmäiset jotka saivat minut kertomaan sen kaiken suullisesti. Ja nyt varmaan vaikutan itsesääliä hakevalta säälittävältä kakaralta. Sanoin katsoen pettyneenä pois päin.
Kaikki olivat hiljaa ja tuijottivat toisiaan.
- ehkä me voimme auttaa sinua hevos pelkosi kanssa. Essi ehdotti.
- ette te voi. Siitä on liian paljon vaivaa ettekä te tunne edes minua.
- väliäkö sillä tunnemmeko vuosia vai minuutteja, olemme ratsastajia ja me autamme hädässä olevia.
- niin juuri.
- enään se riippuu sinusta haluatko tulla autetuksi?
Katsoin kaikkia, jopa Marcia. Päässäni pyöri ajatus hevosten lähellä oleminen. Kuinka kauan olinkaan kaivannut hevosten luo mutta yksin siihen en ikinä pystyisi.
- Emmi mitä sanot? Marc kysyi. - tuletko kanssamme Hevosniemeen?
Nyökkäsin varovasti, iloissani tietenkin.
- tästä alkaa sinun uusi alkusi hevosten kanssa! Titta riemuitsi.
Vihdoinkin löysin jotain mistä välittää, ystäviä.

Hevosniemen ratsastustalli - Emmi

               Mysteeri poika

Päivät kuluivat mutta Emmi jatkoi kotona olemista. Häntä ei huvittanut lähteä kauppaan Kirsin kanssa, taikka syömään jäätelöä Danielin kanssa. Samu oli jo löytänyt kavereita ja nytkin oli jossakin heidän kanssaan. Emmiä ei kiinnostanut uudet kaverit vaan vanhat joita hän kaipasi yli kaiken, mutta kaikkein eniten sitä yhtä ja ainoata joka lepäsi pilven reunalla. Emmi oli monet yöt itkenyt itsensä uneen.
Miksei kukaan ymmärrä mua? Emmi ajatteli koulupöydän ääressä.
- Emmi! Kirsi huusi.
- Mitä? Hän huusi takaisin.
- tule käymään alhaalla.
- en!
Kirsi käveli Emmin ovelle ja koputti.
- Emmi? Tule käymään alhaalla, meillä on sinulle jotain.
- onko pakko?
- on. Kirsi sanoi lähtiessään.
Emmi käveli alakertaan ja huomasi ovella Aadan, Jenniferin ja Camillan.
- kaverit? Emmi kysyi kummissaan.
- hei Emmi! Tytöt juoksivat halaamaan ja tervehtimään.
- mitä te täällä teette? Emmi kysyi iloiten.
- kutsuin heidät yökylään pariksi päiväksi. Kirsi sanoi onnistut hymy kasvoillaan.
- ajattele mitä kaikkea me voidaan tehä! Aada riemuitsi.
- mutta nyt sun pitää näyttää meille sun huone! Camilla käskytti.
- no tulkaa jo. Emmi sanoi portailta.
Tytöt olivat leiriytyneet Emmin huoneeseen ja istuivat kaikki kolme tämän sängyllä.
- oks täällä paljonkin kauppoja? Jennifer kysyi katsellen Emmin seinille.
- kai niitä on.
- kuinka niin kai? Etkö sä ole tyttö hyvä käynyt tutkimassa tätä paikkaa?
- enpä oikeastaan.. Emmi sanoi. Ei ole huvittanut lähteä kotoa.
- kaikilla on sua kauhea ikävä Orimattilassa. Camilla sanoi hymyillen.
- varsinkin Jirillä.. Aada vinkkasi silmää ja naurahti.
- mulla ja Jirillä ei ollut mitään. Emmi sanoi nauraen. Mä en edes pitänyt koko pojasta!
- mä annan sille respectii joka sut kesyttää. Jennifer nauroin.
- no entä sinä ja Matt? Emmi katsoi Camillaa.
- etkö ole kuullut? Aada hämmästeli.
- mitä? Kertokaa jo!
- minä ja Matt erosimmet viikko sitten. Camilla madalsi ääntänsä.
- voi ei.. Emmi riensi halaamaan ystäväänsä. Onko sulla kaikki hyvin? Hän katsoi ystäväänsä silmiin.
- on mulla. Camilla hymyili.
- Lähdetäänkö ulos? Aada kysyi.
- joo mennään! Jennifer nousi pystyyn ja veti kavereitansa käsistä. Tulkaa jo!
He lähtivät kävelemään keskustaan päin. Pihalla oli lämmin ja tuuli vähän. Onneksi kesäloma oli alkanut, nyt he saivat olla yhdessä ja käydä uimassa rannalla.
He menivät kauppakeskuksen Cubukseen.
- oi tää on ihana! Jennifer näytti valkoista pitsimekkoa.
- mä tarttisin uudet uikkarit. Emmi sanoi uikkari hyllyltä.
- nää punaset on kivat. Camilla sanoi pidellen punaisia bikineitä.
Emmi katsoi lähempää ja päätti mennä koittamaan niitä.
- nehän on kuin sulle tehdyt. Aada kehui.
- otan siis nämä.
- ilman muuta!
Emmi käveli kassalle ja poistui kaupasta uusien bikineiden kanssa.
- mitä me tehtäisiin illalla? Jennifer kysyi heidän kävellessä Emmille päin.
- mennään uimaan! Aada ehdotti.
- uimaan? Se vesihän on jääkylmää. Emmi kauhisteli.
- nyt on sunkin korkea aika heittää talviturkille hyvästit ja muutenkin elää vapaammin meidän kanssa. Kaikki kaipaa entistä sinua. Camilla hymyili ja tarttui kaveriaan kädestä kiinni.
- mekin kaipaamme. Aada ja Jennifer sanoi.
- okei, okei. Mennään sitten uimaan. Emmi sanoi luovuttaen. Hän hymyili koko loppu matkan.
Miten ihanaa olikaan kun kaverit olivat täällä. Tuntuu kun mikään ei olisi muuttunut.
He kävelivät soratietä jonka päässä olisi ranta. Tytöillä olivat farkkushortsit ja topit yllänsä. Aada ja Camilla kantoivatt rantakasseja, heillä oli kaikki tarvitsevansa mukana. Ranta näkyi jo. Siellä näytti riittävän ihmisiä, toiset uivat vedessä ja toiset ottivat aurinkoa. Taisi siellä olla muutama lentopallon pelaajakin.
He leiriytyivät hiekalle viltin päälle. Kaikilla olivat uikkarit alla sitä varten jos he sattuisivat menemään uimaan. Tytöt menivät riviin ja alkoivat nauttia auringosta uudet bikinit päällänsä.
- ihanan lämmintä. Emmi nautti, hän katsoi ylöspäin taivalle.
- niimpä, Orimattilassa ei ole koskaan ollut näin lämmintä.
- mennään uimaan. Camilla ehdotti.
- uimaan? Emmi nousi istumaan ja katsoi kaveriaan.
- niin, kuka tulee mukaan?
- me tullaan vai mitä Jennifer?
- ilman muuta.
- okei kai munkin pitää tulla. Emmi nousi ja asteli punaisissa bikineissä veden äärelle.
Vesi tuntui viileältä nilkassa. Hän asteli silti syvemmälle veteen. Tumman ruskeat hiukset heittäytyivät naamalle kun tuuli puhalsi heidän ohitseen.
- Emmi tule jo! Camilla vilkutti laiturilta.
- tullaan, tullaan! Emmi lähti juoksemaan kohti laituria. Camilla, Aada ja Jennifer istuivat laiturin päässä olevilla penkeillä. He katselivat Emmi kun hän saapui heidän luokseen.
- oliks se kylmää? Jennifer kysyi.
- ei se kauhean kylmää ollut. No kuka on ensimmäisenä vedessä?
- en mä ainakaan. Aada pelkuroi.
- te halusitte uimaan joten hopi, hopi sinne veteen. Emmi hoputti.
Camilla istahti laiturille ja upotti jalkansa veteen.
- ei tää ees oo kylmää. Hän naurahti.
Camilla nousi seisomaan ja hypähti veteen.
- tulkaa jo! Hän huusi vedestä.
Jennifer hyppäsi Camillan perään ja sitten minä. Aada jäi katselemaan laiturille.
- ihanan raikasta.
- hyvästi talviturkki! Emmi huusi iloisena.
He lähtivät uimaan pikkulaiturille joka oli keskellä rantaa. Se oli suorakaiteen kokoinen laituri joka oli pohjassa kiinni ettei se karkaisi. Emmi nousi ensimäisenä laiturille, hän katseli isommalle laiturille jossa Aada istuskeli.
- eks Aada tullut? Emmi katsoi kavereitaan jotka käyttivät kaikki voimansa päästäkseen laiturin reunan yli. Camilla paiskautui selälleen laiturille.
- ei se näköjään. Jennifer katsoi taakseen.
- no ei sen oo pakko tulla jos vesi on liian kylmää sen mielestä. Camilla puhkui.
- tai sit se ei osaa uida. Jennifer nauroi.
Emmi nauroi mukana ja laskeutui selälleen laiturille Camillan viereen. Hän pudotti jalat veteen. Aurinko paistoi suoraan heitä kohti. Pää lepäsi märkien tummien hiuksien päällä. Emmi sulki silmänsä ja nautti hetkestä. Emmi nousi hetken päästä käsiensä varaan ja katsoi Aadan luo.
- kaverit katsokaa. Emmi sanoi ja käänsi päätänsä Aadan luokse.
Aada istui orvon näköisenä penkillä kun viisi heitä vähän vanhempaa poikaa asteli pääty laiturille heittäen pyyhkeensä Aadan viereissä olevalle penkille.
- Aada saa miehiä. Jennifer hekotti.
- sehän on kova tyttö iskemään poikia. Emmi naurahti.
Aada oli heidän porukan ujoisin tyttö joka aina jäi kaikesta hauskasta paitsi vaikka olikin kova puhumaan.
Emmi laski päänsä takaisin laiturille ja sulki silmänsä. Hän kuunteli poikien huutoja ja vettä joka iskeytyi laiturin seinämää pitkin pitäen ääntä. Laiturilla olevat pojat huusivat jotain toisilleen mutta Emmi ei saanut selvää. Hetken päästä hän kuuli läheltä puhetta. Camilla nosti päänsä.
- kaverit.. hän kuiskasi.
Emmi nosti päänsä ja huomasi poikien uivan heitä kohti.
- jos noi tänne tulee niin tää koko laituri uppoo. Emmi heitti herjaa.
- mää kyllä lähen pois jos noi aikoo tänne.
- ei ne tänne uskalla. Jennifer sanoi Camillan toiselta puolelta.
Emmi laski jälleen päänsä laiturille, Camilla jälkeen päin. Laituri rupesi kippaamaan Emmin puolelta joten hän nosti päänsä ja huomasi poikien nousevan laiturille. Camilla ja Jenniferkin olivat huomanneet heidät.
- hei täällähän on tyttöjäkin. Yksi pojista sanoi noustessaan laiturille. Emmi nosti kätensä silmien eteen näkeäkseen pojat paremmin. Laituri oli pahasti vinossa sillä poikien paino oli pistänyt tasapainon toiselle puolelle. Emmi, Jennifer ja Camilla nousivat ja menivät laiturin toiseen päähän.
- ette kai te jo lähde? Vastahan me tulimme. Ruskea hiuksinen poika sanoi kävellessään heidän puolelleen. Nyt laituri olikin jo tasapainossa. Tytöt katsoivat toisiaan. Pitäisiköhän heidän lähteä vai mitä?
Toisella puolella olevat pojat alkoivat painaa laituria alaspäin ja tämä yksi joka oli heidän puolellaan alkoi tehdä samaa. Koko laituri heilutti päitään ylös ja alas. Tytöt yrittivät pysyä paikallaan mutta Jenniferin tasapaino petti ja hän lensi nauraen veteen. Emmi katsoi kävikö kaverilleen kuinkaan mutta iloiselta hän ainakin näytti. Emmi ja Camilla rupesivät tekemään samaa poikien tahtiin. He laskeutuivat ylös ja alas. Vesi heidän ympärillään teki aaltoja. Osa pojistakin oli pudonnut veteen mutta toisella puolella olevat mustahiuksinen poika ja ruskeahiuksinen poika taistelivat yhä Camillan ja Emmin kanssa. He katsoivat toisiaan haastavasti kunnes Emmin tasapaino petti ja hän putosi veteen vetäen Camilla perässään. Emmi nosti päänsä vedestä ja lähti uimaan takaisin laiturille. Hän yritti nousta mutta käsistä ja jaloista olivat lähteneet voimat. Ruskeahiuksinen poika tuli Emmin luokse ja tarjosi kättään nauraen. Emmi katsoi poikaa ja tarttui käteen. Hän nousi laiturille alta aikayksikön. Emmi auttoi Camillaa ja Jenniferiä mutta mustahiuksinen laiturilla oleva poika näytti auttavan Camillaa. Tytöt istuivat laiturin reunalla, jalat vedessä. Aina välillä Emmi katsoi tätä mustahiuksista poikaa joka töni kavereitaan alas laiturilta. Emmi ja Jennifer nousi laiturilta ja hyppäsivät pää edellä veteen. Camilla tuli perässä.
He istuivat laiturien penkeillä, pyyhkeet ympärilleen köytettynä.
- oliko kivaa? Aada kysyi.
- olihan se. Emmi sanoi hymyillen.
Hän katsoi poikia jälleen.
Voisinpa mennä takaisin. Hän ajatteli.
- Emmi? Mistäköhän sitä nyt unelmoidaan? Camilla kiusoitteli.
- kuinka niin? Emmi katsoi hymyillen leveästi.
- taisi tumma poika pistää pääsi pyörälle. Camilla jatkoi.
- hah paraskin puhuja. Emmi heitti pyyhkeensä laiturille ja nousi ylös.
- tuu tänne. Hän sanoi kaverilleen.
Camilla nousi ja sai pian maistaa vettä. Emmi oli tönäissyt hänet veteen. Jennifer hyppäsi veteen omatahtoisesti ja Emmi hänen jälkeensä.
- mennään laiturin alle? Jennifer kysyi.
- siel on kaloja. Camilla huomautti.
- mitä sitte? Ei ne meitä syö. No niin tulkaa. Emmi sanoi ja sukelsi laiturin alle.
Laiturin alla näki jopa pohjaan. Se oli kivinen ja kyllä siellä muutama kalakin oli. Aada oli taas jäänyt penkille. Häntä ei kalojen sekaan saatu. He tulivat samaa reittiä takaisin ja Emmi päätti ottaa aurinkoa Camillan kanssa. He makoilivat mahallaan laiturilla. Pojat lähtivät pikkulaiturilta ja uivat laiturille missä hekin olivat. Emmi katsoi ruskeahiuksista poikaa joka nousi portaita pitkin ylös vedestä. Taisi siinä katseet vaihtua tämän huomattua Emmin tuijotuksen. Emmi hymyili salaa itsekseen. Pojat ottivat pyyhkeensä ja lähtivät kävellen rantaan. Tummahiuksinen poika käveli ensimmäisenä. Emmi katsoi pojan perään. Poika käveli rauhassa pyyhe kaulallaan, hän käänsi päätään taakseen Emmiin ja hymyili tämän nähdessään. Poika hieraisi hiuksiaan ja käänsi päänsä.
Se on niin hyvän näköinen. Emmi ajatteli.
- Emmii! Camilla tönäisi ystäväänsä.
Emmi käänsi päänsä kohti Camillaa.
- kaikki kotona? Hän kysyi leveästi hymyillen.
- onhan mulla. Emmi sanoi hymyillen.
- mikä toi hymy on nyt? Camilla hymyili.
- mikä hymy? Emmi ei voinut lopettaa hymyilemistä.
- no just toi.
- mä tiä, Emmi on ihastunut! Aada sanoi penkiltä hypähtäen pystyyn.
- taitaapa tyttö käydä jatkossakin rannalla. Jennifer sanoi istuessaan laiturille.
Emmi painoi päänsä pyyhkeeseensä.
Voisiko se olla totta? Olenko muka ihastunut? En voi olla, en edes tunne koko tummahiuksista poikaa. Hän ajatteli hymyillen.