Vuodet vaihtuvat
Maisemat vaihtuivat auton lasin takana. Viisitoista vuotias Emmi huokaisi syvään, hän ei olisi halunnut tätä.
Emmi ja hänen perheensä olivat vaihtamassa paikkakuntaa. He olivat muuttamassa pois vanhalta ja tutulta seudulta, uuteen ja tuntemattomaan jättäen kaiken taakseen. Edessä tuli vastaan kyltti jossa luki "Turvallista matkaa, palaathan vielä Orimattilaan!"
- kuinka ironista. Emmi huokaisi.
Hän tiesi sen, sen että takaisin ei olisi enään paluuta. Isä Daniel ajoi perheen sinistä volvoa ja äiti Kaisa opasti kartan kanssa repsikan puolelta. Emmi kuunteli musiikkia uusista kuulokkeista jotka Daniel oli ostanut matkaa varten. - tai sitten vain yrittänyt lahjoa hyvää mieltä tyttärelleen niin kuin kaikki isät, sankarillisesti tulee pelastamaan tyttärelleen paremman mielen. Kuinka ärsyttävää!
Laaksojen auto saapui sinisen omakotitalon pihaan. Vähän aikaa vielä he olivat ohittaneet maatila-osuuden ja nyt ovat keskellä kaupunkia. Puutarha näytti hyvin hoidetulta ja siellä jopa kasvoi kaiken värisi kukkasia. Pihassa oli sininen autotalli. - saman värinen kuin talokin. Ja jopa maahan kaivettu uima-allas.
- mihin me ollaan oikeen muutettu? Emmi kysyi autosta ulos asuttuaan,kauhistellen.
Paikka oli ihan erillainen mitä Orimattilassa oli. Mutta nyt, nyt asuttiin keskellä kaupunkia sinisessä muumitalossa! Tai ainakin se oli saman värinen.
Liikennettä piisasi koko ajan ja oli enemmän ihmisiäkin, se kauhistutti eniten. Hän ei millään sopeutuisi näiden muodin perässä juoksevien nuorien joukkoon.
- mä kuolen! Emmi sanoi istuessaan valkoiseen puutarhakeinuun.
- ei se niin kamalaa ole.. Daniel sanoi rohkaisevasti istuessaan keinun toiselle puolelle.
- miten ikinä sopeudun tänne? Kaikki on vaan niin erillaista ja niin... niin... epäinhimillistä! Täällä tuskin saa rauhassa hengittääkkään. Miks me ei oltais voitu vaan jäädä Orimattilaan? Emmi katsoi anoen sinisten silmien läpi.
- tiedät hyvin että äitisi teki kaiken löytääkseen uuden talon jotta saisit muuta ajateltavaa. Onnettomuudesta on jo vuosi, eikö olisi jo aika jättää se kaikki taaksesi?
- tiedän, tiedän mutta en pysty vaan jättämään sitä.
- no tule käymään sisällä, kaikki tavarasi on huoneessasi.
- mä tuun kohta..
Emmi painoi päänsä käsiinsä isän poistuessa paikalta. Hän kuuli kun ovi avattiin ja suljettiin. Hetken päästä alkoi kuulua haukuntaa. Emmi nosti päänsä ja huomasi sisältä juoksevan tutun saksanpaimenkoiran häntä kohti.
- Lexi! Emmi sanoi ilahtuneena. Äiti oli ottanut sen sittenkin mukaan.
Koira tunkin päänsä tytön syliin ja kastelin tämän märkiin pusuihin.
- hyvä tyttö.. ha ha.. tyttö.. kutittaa.. Emmi nauroi keinussa koiran ängettyä vaivallosesti syliin.
Emmi rapsutti Lexin korvan takaa. Hän nousi keinusta ja käveli sisälle koira perässään iloisesti häntää heiluttaen. Emmi eteni eteisestä aulaan josta johti suoraan eteenpäin olevat portaat ylös, vasemmalla oli valtava olohuone jossa se sama ja vanha vaalea sohva oli. Oikealla avartui valoisaan keittiöön. Keskellä keittiötä oli tummanruskea ruokailupöytä kuudelle ja sen päällä valkoinen pöytäliina. Emmi asteli ylös portaita ja päätyi käytävälle josta pääsi neljään eri huoneeseen. Käytävän päädyssä oli Emmin huone, oikella puolella oli isoveljen Samun huone, kylpyhuone ja vessa ja vasemmalla puolella vaatehuone.
Emmi asteli omaan huoneeseen. Se oli kokonaan valkoinen ja lattia oli tummaa laminaattia. Huone oli täynnä pahvilaatikoita, yksi parisänky, hylly ja koulupöytä.
- sitten vaan töihin. Emmi sanoi avatessaan ensimmäistä pahvilaatikkoa.
Emmi oli saanut iltaan mennessä suurimman osan laatikoista purattua ja huone näytti jo viihtyisämmältä. Hän avasi viimeisen laatikon, siellä oli punainen laatikko jonka sisällä oli päiväkirjoja ja valokuvia. - muistojen laatikko. Sen kannessa luki.
Emmi avasi varovasti päiväkirjan, se aukesi sivusta jonka päivämäärä oli 24.7.2013 se alkoi näin:
"Rakas päiväkirjani et ikinä arvaa mitä tänään tapahtui! Iskäni vei minut katsomaan hevosia! Menimme jollekkin isolle tallille joka oli täynnä hevosia ja poneja. Kaikki niistä oli myytävinä ja tiedätkö mitä, sain valita itselleni hevosen! Vihdoinkin se päivä koitti, en ollut odottanutkaan kun sen puolitoista vuotta omaa hevosta. Siellä oli kaiken värisiä ja kokoisia hevosia mutta silmääni pisti musta Englannintäysiverinen, se oli upea! Omistaja ei olisi antanut minun ostaa sitä, kuulemma liian tulinen minulle! Hah voitko kuvitella, tulinen! Mutta sain kuitenkin koittaa sitä ja se oli upea. Sen nimi oli varsinkin sille kuin tehty Le Réve Great Tribute kutsumanimellä Dan. Se oli koskaan uskomattomin hevonen millä olin ratsastanut.." Emmi sulki kirjan. Hän oli vihainen. Hän oli vihainen koska hänellä oli ikävä kaikkea vanhaa ja tuttua. Hän heitti kirjan takaisin laatikkoon ja istahti lattialle nojaamaan sänkyään vasten.
- Emmi! Syömään! Alakerrasta kuului ääni.
Samu juoksi Emmin ovelle.
- kuuliksää? Syömään!
- Mee pois! Emmi sanoi vihaisesti.
- ihan miten vaan jääpä minulle enemmän syötävää.
Samu häipyi ovelta ja juoksi alakertaan. Emmi asteli alakertaan jälkeen päin siivottuaan laatikon pois ja talteen ylähyllylle. Hän istahti isänsä viereen syömään spagettia ja lihapullia.
- mikä sinulla kesti? Äiti kysyi.
- se oli taas angstaamassa. Samu sanoi suu täynnä lihapullia.
- enkä ollut! Emmi sanoi kiivastuneena. Pitikö isoveljen aina pilata kaikki.
- Samu, anna Emmin olla. Daniel komensi.
Samu katsoi siskoaan vihaisesti.
Kaikki tuntuu vain säälivän häntä, entä minä? On tässä perheessä toinenkin nuori. Ihan kuin siskolla olisi muka joku koskettomuus jotta häntä ei saisi kiusata. Hän itse kerjää vain huomioo tapahtuneella.
- kiitos. Emmi sanoi ja poistui huoneeseensa.
Hän romahti sängyllensä ja katsoi kattoa.
Mitä tekisi? En jaksaisi uloskaan mennä koska siellä on liikaa ihmisiä. En kestä kaikkien katseita. Olen uusi tässä kaupungissakin enkä tiedä mitään koko paikasta.
En voi mennä ulos, en vaan voi.
